Sivut

tiistai 16. lokakuuta 2012

LUUKKU 2

LUUKKU 2



Vanhoista kirjoista saa kauniita koristeita taittelemalla. Nämä koristeet ovat tehty poistamalla kirjasta kannet terävällä veitsellä. Sen jälkeen jokainen sivu on taitettu järjestelmällisesti haluttuun suuntaan. Lopuksi taiteltu kirja on kiinnitetty yhteen kaksipuolisella teipillä. Taittelemalla eri tavoin saa erilaisia muotoja aikaiseksi. Kokeilu kannattaa - tässä ei ole yhtä oikeaa tapaa. Itse kokeilin taitella mm joka toisen sivun eri tavalla. Itse lisäksi huomasin, että pienet virheet taitteluissa eivät näy selvästi kokonaisuudessa. 

Kuusen muodon voi tehdä eri tavoin. Yksinkertainen vaihtoehto on taittaa kaikki sivut kuten vaihtoehdossa 1 on. Vaihtoehto 2 on ylimmän kuvan kaltainen, siinä vuorottelevat kaksi erilaista taitosta.

Lopuksi lisäsin pieniä koristeita - leipurin nyöriä (My Mind's Eye All is Bright), pahvikoristeita (My Mind's Eye All is Bright) ja kakkupaperia. Kaikki koristeet Anun Putiikeista.

Tässä alimmassa kokonaisuudessa on mukana kaksi kirjaa ja kirjan sivut on taiteltu neljällä eri tavalla  - vaihtoehto 2 ensin mallin mukaisesti ja sitten käännettynä ylösalaisin. Taitoksia tehdään siis kummastakin reunasta - niin ylä- kuin alareunasta.

 
Anun Putiikkien tarjous 16.10. (päättyy 18.10. klo 10) huom. 2pv.
All is bright ja Winterwonderland (My Minds Eye) sekä Aspen Forest (Basic Gray) ja Very Merry Christmas (Echo Park) koristeet -20% Tuotenumerot www.anunputiikit.fi 1015-1030 

Tarjous on voimassa ainoastaan verkkokaupan kautta tehtyihin tilauksiin. Tuotteet voi toki noutaa myymälästämme Kangasalta, muista valita nouto valikosta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti